Tarjan ydinblogi Näkökulmia rauhaan ja ydinasepolitiikkaan.

Kaikki blogit puheenaiheesta Huippuyksikkö

Helsingin Pelastuskoulua ei saa lopettaa

Helsingin Pelastuskoulua ei saa lopettaa

Vallan kauhistuin lukiessani Pelastustiedosta no 3 (2.5.18) :”Helsinginkin koulutus jatkossa Kuopiossa”.  Uusi sisäministeri oli päättänyt siirtää Kriisinhallintakeskuksen Kuopiosta Helsinkiin ja Helsingin Pelastuskoulun koulutuksen Kuopioon.  Seuraavan päivän uutisista kuulin, että Kriisinhallintakeskuksen siirto olisi peruutettu.  Eikö vastavuoroisesti voisi peruuttaa myös Pelastuskoulun siirron?

Mitä voimme oppia kansainvälisiltä huippuyliopistoilta?

Vietin alkukesän Eurooppa-politiikkaa opiskellen London School of Economics and Political Sciencessä (LSE). Kyseessä oli pidempiaikainen haaveeni päästä kokeilemaan opiskelua kansainvälisessä huippuyliopistossa ja lisäksi halusin tietysti oppia ymmärtämään syvemmin EU:n menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. LSE on maailman johtavia talous- ja yhteiskuntatieteisiin keskittyneitä yliopistoja, jossa ovat opiskelleet niin lukuisat Nobel-palkinnonsaajat kuin valtiojohtajatkin.

Tiedettä politiikan puolesta?

Uskomatonta, että nyt löytyy rahaa taloustieteellisen "huippuyksikön" perustamiselle. Eikö olemassa olevilla tiedeyksiköillä olisi potentiaalia kehittyä? Tämä yksikkö perustetaan, jotta saadaan "oikeanlaisia tuloksia". Onko tieteen kanssa mitään tekemistä kun yksikköä perustellaan mm. sillä, että tarvitaan tietoa "kikyn ja soten" tueksi. Tieteellinen kehitys on hukassa, kun hallitus alkaa ohjailla  tutkimuksen suuntaamista. Pelottavaa, kirjoittaisi Orwell.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä