Tarja Cronbergin euroblogi Brysselin ikkuna

EU

Jätteistä luomua

Kauhistuin kun kuulin luvut. Lähes puolet Euroopassa tuotetusta ruoasta menee haaskuun. Arvioiden mukaan vähittäismyynnissä ja kulutuksessa ruokajätettä kertyy kokonaiset 179 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Samaan aikaan maailmassa tarvitaan lisää ruokaa. Muun muassa biopolttoaineen tuotantoa on kritisoitu sillä, että ruoantuotantoon sopivia maa-alueita on siirretty biopolttoainetuotantoon.

Lamaannuttava yksimielisyys

Raha, EU, vakausrahasto, euro

Saksa ja Ranska ovat esittäneet, että päätökset euroalueen pysyvässä kriisirahastossa tehtäisiin määräenemmistöllä. Suomi kannattaa yksimielisyysvaatimusta ja haluaa siten suojata suomalaisten veronmaksajien oikeuksia. Perustuslakivaliokunta pyrkii selvittämään, ovatko määräenemmistöpäätökset Suomen perustuslain mukaisia, tai olisiko niillä muita kielteisiä seurauksia.

Kuluttajien valta vie maatalouspolitiikkaa uuteen suuntaan

Luomussa toteutuu ajatus kokonaisterveellisyydestä: se on hyväksi paitsi ihmisille myös ympäristölle. Luomun kautta toteutuu myös ajatus globaalista reiluudesta. Nämä ovat asioita, jotka koskettavat kuluttajaa ja haastavat politiikan.

Euroopan idea herätettävä henkiin

Euroopan idea ei ole tällä hetkellä voimissaan. Britit ovat juuri äänestäneet siitä järjestetäänkö kansanäänestys unionin jäsenyydestä. Talouskriisi on tuonut kansallisen itsekkyyden voimakkaasti esiin. Suomen vakuuskeskustelu oli tästä äärimmäinen esimerkki.

Olemmeko ylipäänsä samassa veneessä?

Euroopan idean ydinajatukset ovat mielestäni rauha, ihmisoikeudet ja kansalaisten hyvinvointi. Näissä kysymyksissä Eurooppa on todellakin onnistunut. Meillä on ollut 50 vuotta rauhaa.

Julkaise syötteitä