Tarja Cronbergin euroblogi Brysselin ikkuna

Euroopan idea herätettävä henkiin

Euroopan idea ei ole tällä hetkellä voimissaan. Britit ovat juuri äänestäneet siitä järjestetäänkö kansanäänestys unionin jäsenyydestä. Talouskriisi on tuonut kansallisen itsekkyyden voimakkaasti esiin. Suomen vakuuskeskustelu oli tästä äärimmäinen esimerkki.

Olemmeko ylipäänsä samassa veneessä?

Euroopan idean ydinajatukset ovat mielestäni rauha, ihmisoikeudet ja kansalaisten hyvinvointi. Näissä kysymyksissä Eurooppa on todellakin onnistunut. Meillä on ollut 50 vuotta rauhaa.

Euroopan parlamentin tärkein kysymys on ihmisoikeudet. Jäsenmaat ovat kokeneet valtavan hyvinvoinnin kehityksen. Meillä on myös annettavaa muille. Kannatan Euroopan unionin menettelyä, jossa konfliktit ratkaistaan taloudellisella ja sosiaalisella yhteistyöllä.

Enemmän Eurooppaa on tärkeää tulevaisuuden kannalta - myös Suomen. Federalismin ydinajatus oli rauha. Meidän tulisi palata tähän ydinajatukseen.

Liittovaltiosta käyty keskustelu on aika kummallista. USA on liittovaltio, mutta siellä osavaltioilla on suurempi lainsäädäntövalta kuin Suomella EU:ssa.

Euroopan parlamentissa teen työtä ulkoasioiden ja puolustuksen piirissä. Juuri nämä ovat kriittisiä kysymyksiä, kun puhutaan lisääntyvästä yhteistyöstä Euroopassa. Olisikin käytävä keskustelua siitä, mitä yhteinen ulkopolitiikka tarkoittaisi Suomen kannalta. Mitkä olisivat vaatimuksemme yhteiselle puolustuspolitiikalle.

Keskustelua liittovaltiosta olisi käytävä konkreettisesti, asia kerrallaan, sen sijaan, että torjumme liittovaltioajatuksen pelkkien mielikuvien varassa. 

Olen muuttunut EU:n vastustajasta EU:n kannattajaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva

Yhdysvalloissa liittovaltio on syntynyt "alhaalta ylöspäin", kun täällä vastaavaa tunnutaan ajettavan "ylhäältä alaspäin". Lienee selvä, kummalla reseptillä tulee sutta ja sekundaa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän anssiluomaaho kuva

Voi hyvänen aika! Mikäli minusta olisi asia kiinni, saisit Jaakonsaaren kanssa pitää ideanne €uroopasta hyvänään. Minulle riittää Suomi ja hyvät suhteet muuhun Eurooppaan aivan hyvin.

Käyttäjän artolehkamo kuva

Eurostoliitto ei ole se mitä me suomalaiset haluamme. Sama vanha valhe paketoituna vaan uuteen pakettiin. Hirmuhallinto johon ei ole syytä mennä mukaan.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

TC: "Olen muuttunut EU:n vastustajasta EU:n kannattajaksi."

Niin se takki kääntyy.

Arto, Anssi ja Kalevi tuossa yllä kertovat omankin käsitykseni asiasta.

Parasta päätösten mahdollisimman lähellä kansalaista tekemistä on olla luovuttamatta suvereniteettia välttämätöntä kauemmas.

Käyttäjän ronihuhta kuva

"Liittovaltiosta käyty keskustelu on aika kummallista. USA on liittovaltio, mutta siellä osavaltioilla on suurempi lainsäädäntövalta kuin Suomella EU:ssa."

Ajatuksesi on mielenkiintoinen jos sitä ajattelee siltä kannalta, että Yhdysvaltojen osavaltioiden on lain mukaan tasattava budjettinsa, samaan aikaan kun liittovaltion budjetti on retuperällä ja paisuu paisumistaan. Puhumattakaan siitä että liittovaltion poliisi ja TSA polkee yksityisyyden suojaa minkä kerkeää, ja vähät piittaa osavaltion lainsäädännöstä.

Jos näkemyksesi mukaan nyt Suomella on heikot vaikutusmahdollisuudet EU:n suuntaan, osoitat suoraa optimismia siitä että ne mahdollisesti paranevat piakkoin. Saanen olla eri mieltä kanssasi, jos suvaitset?

Käyttäjän reijahirn kuva

Rauha on- toistaiseksi. Ihmisoikeuksia leikataan Suomessakin jatkuvasti, eli rasismisyytökset, sananvapauden rajoittamisyritykset ja viljelijöihin kohdistuva EU-terrori. Kansalaisten hyvinvoinnista ei kannata enää puhuakaan, pahoinhan meistä suurin osa voi.

Jos on joku Euroopan idea, se tuntuu olevan ihmisten alistaminen liittovaltion orjiksi, joita seurataan gps-laitteilla ja joita uhkaa Europol. Ei kiitos!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja