Tarjan ydinblogi Näkökulmia rauhaan ja ydinasepolitiikkaan.

Pohjois-Korean ihme: Yhteinen pöytä on löytynyt

Presidentti Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapaavat viimeistään toukokuussa. Etelä-Korean edustajan välittämä kutsu sai välittömän positiivisen vastauksen Trumpilta, joka ei ollut edes keskustellut asiasta omien asiantuntijoidensa kanssa, ulkoministeriön edustajista puhumattakaan. Yllättyneet neuvonantajat ovat joutuneet hämmästyttävän haasteen eteen. Miten arvioida tätä valmistelematonta käännettä tilanteessa, jossa useimmat jo odottivat sotilaallista ratkaisua, ehkä vieläpä ydinsotaa.

Trump on tähän saakka vastustanut niin tapaamista kuin neuvottelujen aloittamista. Puheessaan YK:ssa hän uhkasi tuhota Pohjois-Korean täysin. Myöhemmin hän on uhkaillut ”tulella ja raivolla” reaktiona Pohjois-Korean tilanteeseen. Viimeksi molemmat uhkasivat  toisiaan jo ydinaseilla, jolloin Trump totesi, että hänellä on suurempi nappi. Niin kuin epäilemättä onkin. Napin suuruus ei ole kuitenkaan tänään yhtä ratkaiseva kuin kylmän sodan aikana. Kriittiseksi pelotteeksi riittää jo se, San Francisco voisi tuhoutua Poihjois-Korean ydiniskussa.

Mikä on muuttunut? Vastauksia on kaksi. Toinen on Pohjois-Korean johtajan yllättävän onnistunut diplomatia. Koreoiden yhteinen olympiaesiintyminen, tilanteessa jossa odotettiin Pohjois-Korean häiritsevä kisoja, muutti käsitystä maan johdosta. Toinen tärkeä tekijä ovat yhteydet Etelä-Korean johtoon, joka on toiminut myös kutsun välittäjänä.

Lisäksi Pohjois-Korea on sanonut jäädyttavänsä ohjuskokeet neuvottelujen ajaksi ja on hyväksynyt Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean yhteiset sotaharjoitukset Korean niemimaalla. Puhutaan vieläpä ydinaseista luopumisesta, jos maan turvallisuus voidaan muuten taata. Rauhansopimus, jota ei vieläkään ole solmittu Korean sodan jälkeen, olisi ensimmäinen tärkeä askel.

Pakotteiden vaikutus on toinen vastaus. Pohjois-Korean pakotteita on lisätty jatkuvasti ja maa on ollut lähes eristyksissä. Lisääntyvät pakotteet ovat vaikuttaneet köydän maan tilanteeseen, vaikka eivät olekaan, ainakaan vielä, vaikuttaneet ydinohjelmaan. Näin ainakin  Etelä-Koreasta on vakuutettu presidentti Trumpille. Etelä-Korean rooli taivutteluissa niin suhteessa Yhdysvaltoihin kuin Pohjois-Korean suhteen on todennäköisesti ollut merkittävä.

Etelä-Korea olisikin sotilaallisen ratkaisun suurin häviäjä. Pääkaupunki Soul olisi sodan syttyessä Pohjois-Korean pommitusten ja muiden sotatoimien välitön kohde. Miljoonakaupunki sijaitsee aivan rajan tuntumassa. Pohjois- ja Etelä-Korea ovatkin sopineet kahdenvälisestä huippukokouksesta ennen presidentti Trumpin kohtaamista.

Mitä riskejä tapaamiseen sitten liittyy? Monet amerikkalaistahot jo ennustavat, ettei tapaaminen kuitenkaan toteudu. Jompikumpi vetäytyy ja toteaa, etteivät edellytykset ole toteutuneet. Valmistelun puute voi myös johtaa siihen, että – vaikka tapaaminen toteutuisikin – Trump toteaa, ettei neuvotteluja kannata käydä. Tämä vahvistaisi sotilaallista vaihtoehtoa. Trump on kuitenkin se, jolla kv-yhteisön silmissä on enemmän menetettävää.

Pohjois-Korealle on selkeä etumatka omien tavoitteidensa suhteen. Se on vuosikymmeniä toivonut neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa. USA on ollut vihollinen, joka on uhannut maata ydinaseilla 50-luvulta lähtien. Presidentti George Bush nimesi myös Pohjois-Korean yhdeksi pahuuden akselin maista yhdessä Irakin ja Iranin kanssa. USA ei ole koskaan salannut, että sen tavoitteena on maan hallituksen vaihdos.

Yksikään Yhdysvaltojen presidentti ei ole kohdannut maan johtajia. Yhdysvaltojen ulkoministeri Albright kävi kuitenkin maassa vuonna 1990. Suunniteltu tapaaminen on tässä mielessä ainutlaatuinen: Trump on suostunut johonkin, minkä kaikki muut USA:n presidentit ovat vuorollaan torjuneet.

Itse olen sitä mieltä, että tapaaminen on kriittinen ja toivottu avaus. Minkäänlaista neuvotteluyhteyttä ei ole ollut vuosiin. Neuvotteluehdotuksia on tippunut tiheään, mutta vain mediassa, eivätkä ne ole johtaneet mihinkään. Neuvottelupöytää ei ole yksinkertaisesti löytynyt. Nyt se on olemassa, tai ainakin suunnitteilla.

Diplomaattista ratkaisua ei koskaan voi löytyä ilman kohtaamista. Uhkapeli voi joskus johtaa yllättävään yksimielisyyteen, kuten presidentti Reaganin ja Gorbatsovin tapaaminen 80-luvulla. Tai hämmästyttävään yhteisymmärrykseen presidentti Bushin katsoessa Putinia silmiin.

Wendy Sherman, amerikkalainen Iran-neuvottelija ja asiantuntija, joka seurasi ulkoministeri Albrightia Pohjois-Koreaan, totesikin, että on olemassa tietynlainen symmetria. Johtajat voivat hyvinkin nauttia toistensa seurasta, ehkäpä ystävystyäkin.

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin ruotsinkielisenä Fredsposten-lehdessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat